Maailman 8 kauneinta taidemuseota

Kauneimmat taidemuseot

Maailmassa on paljon museoita, joiden kauneus vetää vertoja niiden esittelemälle taiteelle. Tässä esittelyssä maailman kahdeksan kauneinta taidemuseota – oletko jo saanut tilaisuuden vierailla jossakin näistä?

(Eremitaasi, Pietari)

Eremitaaši (Pietari, Venäjä)

Eremitaaši on varmasti yksi maailman tunnetuimpia ja myös kauneimpia taidemuseoita. Se rakennettiin, kun Pietari oli vielä keisarillisen Venäjän pääkaupunki. Eremitaašin päärakennus onkin Talvipalatsi, joka rakennettiin 1700-luvulla tsaariperheen talviasunnoksi. Venäjän vallankumousten jälkeen vuonna 1922 Talvipalatsi liitettiin osaksi museota, joka houkuttelee nykyisin yli kolme miljoonaa vierailijaa vuodessa. Talvipalatsin lisäksi Eremitaašiin liittyy viisi muutakin historiallista rakennusta, jotka sisältävät yhteensä noin kolme miljoonaa taide-esinettä.

Eremitaaši on täydellinen esimerkki taidemuseosta, joka on itsessäänkin taideteos. Upea keisarillinen arkkitehtuuri onkin varmasti monille kävijöille vähintään yhtä tärkeä syy vierailla Eremitaašissa kuin rakennusten sisältämät taideteokset. Mitä tulee taideteoksiin, Eremitaaši on tosin erinomainen; se sisältää esimerkiksi maailman laajimman kokoelman Rembrandtin töitä. Eremitaaši on monille suomalaisille tuttu kohde Pietarin-vierailuilta – jos et ole vielä ennättänyt käymään siellä, ei koskaan ole liian myöhäistä!

(Musée d’Orsay, Pariisi)

Musée d’Orsay (Pariisi, Ranska)

Louvre on Pariisin taidemuseoista kuuluisin ja suosituin, mutta sekään ei vedä kauneudessa vertoja Musée d’Orsaylle. Seinen etelärannalla sijaitseva Musée d’Orsay rakennettiin alun perin rautatieasemaksi. Gare d’Orsay valmistui juuri ennen vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyä, ja toimi jonkin aikaa lounais-Ranskasta tulevien junien pääteasemana.

Alkuperäinen Gare d’Orsay kuitenkin suljettiin jo vuonna 1939, kun se ei enää vastannut uudentyyppisten junien tarpeita. Asema oli tyhjillään vuosikymmenien ajan, ja sitä käytettiin esimerkiksi elokuvien kuvauspaikkana. Rakennus sai vihdoin uuden elämän museona vuonna 1986. Tausta entisenä rautatieasemana saa edelleen Orsayn museon tuntumaan ympäristönä ainutlaatuiselta ja kiehtovalta.

Musée d’Orsay sisältää enimmäkseen ranskalaista taidetta 1800-luvun loppupuolelta ja 1900-luvun alusta; niin kutsutun belle époquen kultakaudelta. Museo sisältää esimerkiksi loistavan kokoelman ranskalaisten impressionistien töitä. Muun muassa Degasin, Manet’n, Cézannen, Sisleyn, Renoirin ja van Goghin töitä on näytillä Musée d’Orsayssa runsain mitoin.

Guggenheim (Bilbao, Espanja)

Guggenheim on Baskimaan pääkaupungissa Bilbaossa sijaitseva nykytaiteen museo. Se on yksi maailman kuuluisimpia modernin taiteen museoita, joka houkuttelee yli miljoona kävijää vuodessa. Guggenheim avattiin vuonna 1997, ja se on merkinnyt Baskimaalle tasaisesti kasvanutta turistien virtaa. Guggenheim-museon suunnitteli arkkitehti Frank Gehry, jota pidetään yhtenä sukupolvensa parhaista; Gehry on suunnitellut myös esimerkiksi Prahassa sijaitsevan “Tanssivan talon” sekä Seattlen MopOP-poptaidemuseon. Arkkitehtuurin asiantuntijat ovat useasti valinneet Guggenheim-museon yhdeksi maailman merkittävimmistä modernin arkkitehtuurin esimerkeistä.

Bilbaon Guggenheim on New Yorkissa sijaitsevan “alkuperäisen” Guggenheimin sisarmuseo, jonka kanssa se jakaa kokoelmiaan. New Yorkin Guggenheim avattiin jo vuonna 1937. Lisäksi Guggenheim-museoita sijaitsee tai on sijainnut esimerkiksi Venetsiassa, Berliinissä ja Abu Dhabissa. Myös Helsinkiin suunniteltiin Guggenheimiä, mutta hanke oli alusta alkaen kiistanalainen, ja ajatuksesta luovuttiin vuonna 2016. Bilbaon Guggenheim on joka tapauksessa modernin arkkitehtuurin ystävien pyhiinvaelluskohde ja yksi maailman parhaita nykytaiteen museoita.

(Claude Monet’n puutarha, Giverny)

Claude Monet’n talo ja puutarha (Giverny, Ranska)

Kuuluisan impressionistitaiteilija Claude Monet’n talo ja puutarha ovat avoinna vierailijoille Pariisin lähellä sijaitsevassa Givernyn kunnassa – tosin ainoastaan maaliskuun ja lokakuun välillä. Monet asui Givernyssä vuodesta 1883 aina kuolemaansa 1926 asti, ja puutarhassa on nähtävillä monia näkymiä ja elementtejä, jotka ovat toimineet innoituksena hänen maalauksilleen. Monet’n puutarha jäi hoitamatta vuosikymmenien ajaksi, mutta vuonna 1980 Claude Monet’n säätiö perustettiin huolehtimaan siitä, ja se avattiin vierailijoille.

Jos pidät impressionismista ja Monet’n maalauksista, voi vierailu tässä puutarhassa tarjota unohtumattoman elämyksen. Puutarhassa voit nähdä esimerkiksi Vesililjoja-maalauksesta tutun lammen sekä japanilaisen sillan.

Galleria degli Uffizi (Firenze, Italia)

Uffizi on yksi maailman suosituimpia taidemuseoita, joka sisältää huikean kokoelman mestarien töitä Botticellin Venuksen syntymästä Caravaggion Medusaan. Lisäksi Uffizissa on esillä klassisia veistoksia, joista osa on säilynyt helleeniseltä tai roomalaiskaudelta. Uffizi on itsessäänkin näkemisen arvoinen.

Taidemuseo sijaitsee Medici-suvun magistraattien vanhoissa toimistoissa, joita kutsuttiin nimellä “uffizi”. Museon sisäpuutarha, josta aukeaa doorilaisten pylväiden läpi näkymä Arno-joelle, on arkkitehtuurin historiaa tutkivien asiantuntijoiden mukaan Euroopan ensimmäinen esteettisesti suunniteltu katunäkymä. Firenze on täynnä historiallista arkkitehtuuria, mutta siitä huolimatta Uffizi erottuu joukosta kauneudellaan.

(Naoshima, Japani)

Naoshima (Seton sisämeri, Japani)

Keskellä Seton sisämerta Japanissa sijaitseva Naoshiman saari on erikoislaatuinen paikka. “Taidesaarena” tunnettu Naoshima sisältää lukuisia taidemuseoita sekä ulkoilmanäyttelyitä. Pinta-alaltaan pienellä Naoshimalla sijaitsevat esimerkiksi osin maanalainen Chichu Art Museum sekä Benesse Art Site. Kiinnostavinta saarella ovat kuitenkin lukuisat ulkoilmassa sijaitsevat installaatiot, jotka hyödyntävät luonnonympäristön kauneutta ja villiyttä. Esimerkiksi Yayoi Kusaman pilkulliset “kurpitsat” täplittävät saarta.

Naoshima tarjoaa aivan erilaisen kokemuksen kuin useimmat taidemuseot. Sen lähistöllä sijaitsee myös kaksi muuta “taidesaarta”, Teshima ja Inujima, joilla sijaitsee taidemuseoita ja -installaatioita. Nämä sisämeren taidesaaret, joilla oli vielä 1970-luvulla lähinnä Mitsubishin teollisuusalueita ja kalastajakyliä, ovat sittemmin saaneet uutta virtaa monimuotoisista taideprojekteista ja niiden mukanaan tuomista vierailijoista. Saaret sijaitsevat lähellä Japanin pääsaarta Honshua, mistä niille ja niiden välillä voi kulkea lautalla.

Museum of Modern Art (New York, Yhdysvallat)

New Yorkin MoMA eli Museum of Modern Art on yksi kaupungin maamerkeistä ja suosituimmista turistikohteista. MoMAlla on ollut tärkeä rooli sekä modernistisen taiteen tyylisuuntien kehityksessä että vanhan taiteen keräämisessä ja suojelemisessa. MoMA sisältää valtavan kirjon erityylisiä taideteoksia. Lisäksi se on arkkitehtuurisesti kiinnostava ja yksi New Yorkin ikonisimmista rakennuksista.

MoMA avattiin nykyiselle sijainnilleen keskellä Manhattania jo vuonna 1939, ja se on noussut yhdeksi maailman merkittävimmistä nykytaiteen museoista. Arkkitehtuurisesta näkökulmasta erityisen kiinnostava oli vuoden 2004 laajennus, jonka suunnitteli japanilainen Yoshio Taniguchi. Laajennuksen yhteydessä museon näyttelytiloja kasvatettiin ja esimerkiksi kattopuutarhaa muokattiin viihdyttävämmäksi ympäristöksi. MoMA on museo, jota New Yorkissa vierailijoiden ei tule missata!

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*