Suomalaiset naistaiteilijat

Naiset suomalaisessa taidehistoriassa

Taiteilijan ammatti ei koskaan ole ollut helpoin valinta. Erityisen vaikea se oli pitkään naisille, joiden kykyyn luoda hyvää taidetta ei vielä satakunta vuotta sitten uskottu. Tästä huolimatta suomalaisesta taidehistoriasta löytyy lahjakkaita naisia, jotka eivät antaneet yhteiskunnallisten esteiden lannistaa itseään.

Vielä 1900-luvun alun Suomessa oli tavallista, ettei naisista koskaan tullut “vakavasti otettavia” taiteilijoita. Vaikka Taideyhdistyksen piirustuskoulun opiskelijoista jopa yli puolet oli joinain vuosina naisia, useimmat heistä perustivat verrattain nuorina perheen ja vaipuivat unholaan, kun heidän miespuoliset vastineensa loivat uraa kotimaassa ja ulkomailla. Hekin naiset, jotka sinnikkäästi jatkoivat taiteen tekemistä, harvoin saavuttivat itselleen minkäänlaista mainetta tai kunniaa. Vuosina 1904-1936 naistaiteilijoille ei myönnetty yhtäkään Suomen taideyhdistyksen dukaattipalkintoa.

Myöhemmät sukupolvet ovat kuitenkin taas kiinnostuneet naisten roolista suomalaisessa taidehistoriassa. Aiemmin tänä vuonna järjestettiin “Täältä tullaan! Naistaiteilijat modernin murroksessa”-niminen näyttely, joka toi näkyvyyttä varhaisen suomalaistaiteen naispuolisille tekijöille. Näyttely oli varmasti monelle silmiä avaava kokemus: harva edes tietää, että Schjerfbeckin ja Thesleffin aikalaisina eli kymmeniä naispuolisia taiteilijoita, joista moni veti lahjakkuudessa vertoja miespuolisille kollegoilleen.

Vaikka Naistaiteilijat modernin murroksessa-näyttely päättyi toukokuun lopulla, ei koskaan ole liian myöhäistä tutustua suomalaisen taidehistorian naisiin. Alla esittelyssä muutamia naistaiteilijoita, jotka ansaitsisivat näkyvämmän paikan kotimaisessa kulttuurikaanonissa.

(Greta Hällfors-Sipilä: Keittiössä, 1910-luku, öljymaalaus ja kollaasi.)

Greta Hällförs-Sipilä

Greta Hallförs-Sipilä ja hänen aviomiehensä Sulho Sipilä olivat aikanaan mahdollisesti ainoita Suomessa toimivia avantgardisteja. 1910-luvulla tämä boheemi pari imi vaikutteita Euroopan uusista tuulista – Kandinskysta ja Chagallista – ja kulki omia polkujaan verrattuna muihin suomalaistaiteilijoihin.

Greta Hallförs-Sipilä maalasi uransa alkupuolella voimakkain värein, joita pidettiin Suomessa mauttomina. Uransa loppupuolella hänen väripalettinsa haalistui merkittävästi – mahdollisesti ammatillisen pettymyksen seurauksena.

Gretan ja Sulhon uraa vertaillessa sukupuolten väliset erot nousevat valokeilaan. Kodin hoitamisen lisäksi Greta maalasi vielä ahkerammin kuin aviomiehensä, mutta ei koskaan saanut omaa työhuonetta tai pitänyt omaa näyttelyä.

Gretan teosta “Keittiössä” voidaan pitää ensimmäisenä suomalaisena kollaasina. Tämä teos merkittiin aikoinaan virheellisesti Sulhon nimiin, kuten monet muutkin Gretan työt. Ammatillisesti Greta ei koskaan onnistunut murtautumaan pois aviomiehensä varjosta, ja yksityiselämässä hän kärsi ilmeisesti yksinäisyydestä.

1940-luvulla Greta tulkittiin skitsofreenikoksi, ja loppuelämänsä hän vietti Kellokosken mielisairaalassa. Ei ole kuitenkaan selvää, oliko kyseessä todella skitsofrenia vaan uupuumus ja masennus.

Greta Hallförs-Sipilän elämäntarina on esimerkki siitä, miten huonoa kohtelua naistaiteilijat usein saivat. Heidän pantiin auliisti miespuolisten kollegoiden varjoon, ja tavallisesta kotiäitiydestä poikkeava käyttäytyminen tuomittiin herkästi hulluudeksi. Viime vuosina suhtautuminen Gretaan on kuitenkin muuttunut. Jo vuonna 2006 Turun taidemuseossa järjestettiin “Hallen ja Tivan tarina”-näyttely, joka toi esille molempien Sipilöiden taidetta, ja tämän kevään “Täältä tullaan”-näyttelyssä Gretan taiteella oli keskeinen asema.

Elga Sesemann

Viipurissa syntynyt Elga Sesemann nousi 1940-luvulla yhdeksi Suomen merkittävimmistä ekspressionisteista. Sesemann opiskeli Taideteollisuuskoulussa, Suomen taideakatemian koulussa sekä Vapaassa taidekoulussa ennen läpimurtoaan vuonna 1945. Elga oli naimisissa taiteilija Seppo Näätäsen kanssa ja harvinainen esimerkki naistaiteilijasta, joka oli aviomiestään tunnetumpi.

Sesemannin ehkä tunnetuin teos on vuonna 1946 maalattu Kukkaismyyjä, joka on myös tyypillinen esimerkki hänen töistään. Sesemann kuvasi usein autioita näkymiä ja yksinäisiä ihmishahmoja. Hänen väripalettinsa ei kuitenkaan ollut ankea vaan pikemminkin hempeä.  Sesemannin tunnevoimainen ilmaisu kuvasti ajan henkeä. Vaikka häntä voi luonnehtia yhdeksi menestyneimmistä suomalaisista naistaiteilijoista, eivät hänen teoksensa kuitenkaan ole olleet suurelle yleisölle kovin tuttuja.

(Helmi Kuusi: Yksinäinen, 1944. Grafiikka, kuivaneula. Kuvitusehdotus Helvi Hämäläisen romaaniin Kylä palaa.)

Helmi Kuusi

Helmi Kuusi oli maalari ja taidegraafikko, joka teki erityisesti henkilökuvia ja uransa loppupuoliskolla luontokuvia. Kuusi syntyi Yhdysvalloissa ja opiskeli taidetta kansainvälisessä ympäristössä Helsingissä, Turussa, Lontoossa, Tukholmassa ja Pariisissa. Hän myös opetti taidetta.

Sodan aikana Kuusi työskenteli lottana ja luonnosteli Karjalassa näkemiään kuvia, vaikka ei halunnutkaan olla varsinainen sodankuvaaja. Vuonna 1943 hän osallistui WSOY:n järjestämään kilpailuun kuvitusehdotuksellaan sodasta kertovaan “Kylä palaa”-romaaniin. Kuusen grafiikka soveltui erinomaisesti tarinankerrontaan voimakkaan viivan ja valon käytöllään.

Kuusi seurasi eurooppalaisen grafiikan suuntauksia ja kokeili eri grafiikan lajeja töissään. 1940-luvulla Kuusi oli ainoa naispuolinen osallistuja WSOY:n järjestämällä litografiakurssilla. Hänen työskentelyprosessinsa oli huolellinen: hän työsti luonnospiirroksia, vedosti ja korjaili laattoja useaan otteeseen, kunnes oli täydellisen tyytyväinen lopputulokseen. Kuusen työt ovatkin viivan ja valon käytöltään huomattavia. Parhaiten Kuusi tunnetaan nykyisin tummasävyisistä luonto- ja henkilökuvistaan. Hän kuvasi aiheitaan realistisesti, mutta hämärän valon käyttö sai aikaan mysteeristä, sadunomaista tunnelmaa. Kuusi teki myös jonkin verran kuvituksia runoihin ja kirjoihin.

(Sylvi Kunnas: Valtatiet, 1928)
Sylvi Kunnas

Sylvi Kunnas on myös esimerkki naistaiteilijasta, joka ei koskaan onnistunut irtautumaan aviomiehensä varjosta. Kunnas syntyi Turussa vuonna 1903 ja suoritti opintonsa Turun piirustuskoulussa, mutta ei onnistunut tekemään läpimurtoa taiteilijana. Hän siirtyikin opiskelemaan opettajaksi Helsinkiin, vaikka ei halunnut ryhtyä opettajaksi.

Helsinkiin muutettuaan Kunnas liittyi pääkaupungin modernistipiireihin. 1920-luvulla hänestä tuli Tulenkantajien keskeinen jäsen, joka teki suurimman osan Tulenkantajat-lehden kuvituksista. Kunnas kuvitti myös Mika Waltarin ja Olavi Laurin Valtatiet-runokokoelman voimakkaan Art Deco-tyylin mukaisesti. Myöhemmin Kunnas kuvitti monia muitakin runokirjoja ja piirsi kansikuvia esimerkiksi Edith Södergranin ja oman tyttärensä Kirsi Kunnaksen kokoelmiin.

Vaikka Sylvi Kunnas oli monella tapaa modernistisen taiteen pioneeri Suomessa, hän ei noussut läheskään niin tunnetuksi kuin monet miespuoliset tulenkantajat. Suuri osa Kunnaksen ajasta meni kodin hoitamiseen, ja hän sai ensimmäisen yksityisnäyttelynsä järjestettyä vasta 40-vuotiaana. Viime vuosina Kunnaksen voimakkaan modernistista, kubismia ja ekspressionismia henkivää maalaustaidetta on kuitenkin alettu arvostaa enemmän.

(Meri Genetz: Kaupunkikuva Cannesista, ajoittamaton)
Meri Genetz

Meri Genetz tunnetaan etevästi värejä käyttäneenä maisemien ja asetelmien maalarina. 1900-luvun alussa eurooppalaisesta ekspressionismista innoittunut ryhmä suomalaistaiteilijoita, niin kutsuttu Marraskuun ryhmä, vaikutti myös Genetzin taiteeseen. Jälkimarraskuulaiseksi kutsuttu Genetz maalasi rohkein värein ja vedoin.

Genetz opiskeli piirustusopettajaksi Taideyhdistyksen piirustuskoulussa, ja oli vuosina 1902-1905 Järnefeltin yksityisoppilaana. Hän opiskeli myös Pariisissa, missä hän maalasi samassa ateljeessa Picasson kanssa. Ulkomailla asuvan Genetzin töitä kantautui näyttelyihin myös Suomeen, missä ne saivat loistavia arvioita.

Genetz on kuitenkin yksi huonoiten tunnettuja suomalaistaiteilijoita: vaikka hänet tunnettiin elinaikanaan hyvin, hänen työnsä vaipuivat unholaan hänen kuoltuaan vuonna 1943. Monet Genetzin töistä katosivat jäljettömiin. Osasyy tähän oli se, että Genetz oli taloudellisesti riippumaton eikä ollut juurikaan myynyt teoksiaan tai osallistunut kilpailuihin. Vaikka hänen jäljellä olevia teoksiaan esittelevät näyttelyt saivat ylistäviä arvioita, eivät nekään auttaneet nostamaan häntä takaisin kotimaisen taiteen kärkinimiin.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*